Avoimen yksi tavoite onkin antipsykoottisen lääkityksen vähentäminen ja välttäminen.

Avoimen dialogin hoitomalli, eli Keroputaan
hoitomalli on lähtöisin 1980-luvun Torniosta. Länsi-Pohjan alueella oli siihen
aikaan Europpaan korkeimmat skitsofreniaa sairastavien luvut. Avoimen dialogin
hoitomalli kehittyi milanolaisen systeemisen perheterapiamallin pohjalta. Hoidon
suunnittelussa tuetaan alusta lähtien perheen ja sosiaalisen verkoston omia
voimavaroja.

Vuosina 1992-1997 Länsi-Pohjan
alueella toteutettiin alueellinen ODAP-projekti. Projektien avulla osoitettiin
perhe- ja verkostokeskeisen hoidon hyödyt;
Vain 35% tarvitsi antipyskoottista lääkitystä, 81%:lla ei ilmaantunut
psykoottisia oireita, ja 81% palasi työhön tai opiskeluun. Uuden, 2003-2005
tutkimuksen mukaan tulokset pysyvät; 84% palasi työhön tai opiskeluun, 1/3
käytti antipsykoottista lääkitystä, ja uusien skitsofreniapotilaiden vuosittainen
ilmaantuvuus on laskenut 33:sta 2:een/100 000.

We Will Write a Custom Essay Specifically
For You For Only $13.90/page!


order now

Avoimen dialogin hoitomallia käytetään
muun muassa masennuksen, unettomuuden, skitsofrenian, sekä akuuttien elämän
kriisien hoidossa. Hoitomallissa kaikki hoitokokoukset tapahtuvat potilaan
läsnä ollessa, ja puhuja on vuorovaikutuksessa toisten keskusteluun
osallistujien, kuten hoitajien ja sosiaalisen verkostonsa kanssa. Dialogisuudessa
keskeisintä on  suhtautumistapa,
perusasenne, ja ajattelutapa. Hoitohenkilökunta toimii niin
sanotusti hoidettavan henkilön hoidon tienviitoittajana, ja tavoitteena on
yhteisymmärryksen löytäminen nykyiseen tilanteeseen.

Hoitomalli lähtee ajatuksesta,
että mielenterveysongelmat johtuvat ennen kaikkea ihmisten välisistä sosiaalisista
vuorovaikutusongelmista; näin ollen on tärkeää, että hoitoon osallistuvat hoitohenkilökunnan
lisäksi myös potilaan läheiset. Kontaktit ja merkittävät ihmissuhteet ovat isossa
roolissa myös hoidon loputtua, jotta potilas ei sairastuisi uudelleen.

 

 

Tutkimustulosten mukaan ilman lääkitystä tai vasta hoidon
myöhäisemmässä vaiheessa lääkityksen aloittaneet asiakkaat olivat selvinneet
arjessaan paremmin. Avoimen dialogin hoitomallin yksi tavoite onkin
antipsykoottisen lääkityksen vähentäminen ja välttäminen. Lääkkeiden sijaan yksi
hoitomallin terapeuttisista vaikutuksista on osallistujien tasavertaisuus
hoitokokouskeskustelussa. Dialoginen keskustelu edellyttää eri näkökulmia,
sillä potilaan hoito on sitä tuloksekkaampaa, mitä enemmän erilaisia näkökulmia
esitetään. Toinen hoitokokouksen terapeuttinen vaikutus onkin moniäänisyys, mikä tässä yhteydessä on
vertauskuva osallistujien eri asemista tai suhteista potilaaseen ja hänen
tilanteeseensa. Kolmas hoitokokouksen terapeuttinen vaikutus on turvallisen
keskusteluilmapiirin luominen ensimmäisestä yhteydenotosta lähtien. Neljäs
hoitokokouksen terapeuttinen vaikutus on keskustelun dialogisuus. Huolen
puheeksi ottaminen antaa tilaa dialogisuudelle. Kuunteleminen on merkittävä
taito, joka vaatii tietoista läsnäoloa sekä aitoa mielenkiintoa potilaan
kertomusta kohtaan. Suuri kontrollin tarve puolestaan on yksi merkittävistä
esteistä dialogisuuden toteutumiselle. Esimerkiksi avoimesti valtaa käyttävää
hoitajaa on todennäköisesti helpompi vastustaa kuin aidosti kuuntelevaa. Viides
hoitokouksen terapeuttinen vaikutus on ajatuksiin pohtivasti suhtautuva
toiminta.

 

 

Hoitomallia ohjaavat seitsemän keskeistä periaatetta,
joita ovat: 1) Välitön apu kriisissä, 2) sosiaalisen verkoston näkökulma hoitoratkaisussa,
3) joustavuus ja liikkuvuus, 4) työntekijöiden vastuullisuus, 5) psykologisen
jatkuvuuden turvaaminen, 6) epävarmuuden sietäminen, 7) dialogisuus.

Hoitokokouksen aika ja paikka
sovitaan välittömästi yhteydenottajan kanssa. Tämä viestii yhteydenottajalle,
että hänen asiansa on merkittävä. Hädässä olevat ihmiset tulisi kohdata 24
tunnin kuluessa yhteydenotosta. Vaikeat asiat tulevat helpoimmin
keskusteltavaksi heti yhteydenoton jälkeen, kun kaikilla on suurin hätä ja
siten halu osallistua hoitokokouksiin. Ensimmäiset päivät ovat hoidon tehokkaan
onnistumisen kannalta kaikkein otollisimpia, etenkin psykoottisista kriiseistä
kärsivillä potilailla. Nopea hoidon aloittaminen voidaan toteuttaa esimerkiksi
ympärivuorokautisella päivystyksellä.

On tärkeää, että ne ihmiset,
joita nämä kokemukset myös koskettavat, ovat paikalla jakamassa potilaan kertomusta. Perheen lisäksi tärkeitä voivat
olla esimerkiksi muut sukulaiset, ystävät, naapurit tai työtoverit. Hoito pyrkii “antamaan sanat”
potilaan kokemuksille yhteisissä avoimissa keskusteluissa. Toivon luominen
asiakkaille ja hänen läheisilleen on tärkeää, vaikka ratkaisua ei heti
tiedettäisikään.

Keskustelun aloittaa usein se henkilö,
johon on otettu yhteyttä ennen kokouksen järjestämistä. Kerrottuaan lyhyesti
yhteydenotosta keskustelun avaaja kysyy avoimen kysymyksen, joka voi olla
esimerkiksi:  “Kukahan haluaisi kertoa tilanteesta
lisää?”. Näillä avoimilla kysymyksillä pyritään heti aluksi viestimään, että
asiakas itse määrittää hänelle olennaisimmaksi kokemansa keskustelun sisällön

 

 

Hoito pyritään mieluiten järjestämään potilaan omassa
lähiympäristössä, kuten omassa kodissa. Vuodesta 1988 lähtien tehdyissä tutkimuksissa
on todettu, että noin 40 % sairaalaan lähetetyistä asiakkaista pystyttiin
hoitamaan kotona lähiverkoston tukemana. Vain noin 20 % potilaista tarvitsi
sairaalahoitoa. Lopuissa tapauksista hoitava työryhmä ja lähiverkosto löysivät vaihtoehtoisen
ratkaisun. Joskus asiakkaan tilanne vaatii sairaalahoitoa, mikä takaa potilaan
elämvaiheeseen tarpeellisen rauhan ja turvan.

Akuutissa kriisivaiheessa voidaan
tarvita jopa päivittäisiä kokoontumisia, minkä jälkeen perhe yleensä itse kertoo,
kuinka pitkä aikaväli tapaamisten välillä olisi sopiva. Usein kriisin
rauhoituttua voidaan suunnitella muita hoitomuotoja, kuten esimerkiksi yksilöpsykoterapiaa.
Hoitopäätökset pyritään tekemään keskustellen, siirtelemättä vastuuta taholta
toiselle.